Kari Vitikainen Maailmankatsomuksellista

Turkin paikallisvaalit - muuttuuko mikään?

  • Naisia Atatürkin patsaalla Çanakkalessa
    Naisia Atatürkin patsaalla Çanakkalessa

Turkin sunnuntaisiin paikallisvaaleihin liittyvä uutisointi on Suomessa keskittynyt lähinnä Istanbulin ja Ankaran pormestareiden valintoihin. Syvällisempiä analyysejä Turkin vaalien tuloksista ei suomalaisessa mediassa ole juurikaan näkynyt.  Silti  Helsingin Sanomat (31.3/1.4.) vakuuttaa varman oloisesti uutisotsikossaan "Presidentti Erdoğanin puolueelle karvas tappio Turkin paikallisvaaleissa”. Uusi Suomi (1.4.) vahvistaa asian  "Erdoğanille ruma vaalitappio…” Mielestäni edellä mainittujen uutisten otsikointi ja juttujen sisältö antavat kovin yksipuolisen kuvan Turkin vaalien tuloksista. Kirjoituksessani pyrin kertomaan, mistä Turkin paikallisvaaleissa on kyse ja millaisiin tulevaisuuden seknaarioihin vaalitulos antaa aihetta. 

Turkki jakaantuu 81:een lääniin (il). 81 lääniä koostuu 30:stä suurkaupungista ja 51:stä hallintoalueesta. Suurkaupungit ja hallintoalueet on jaettu 957:ään hallintoyksikköön (ilçe), joita voi suomeksi kutsua kunniksi tai kaupunginosiksi. Esimerkiksi Istanbul on jaettu 39:ään kaupunginosaan (ilçe). Kullakin kaupunginosalla/kunnalla on oma kaupungin-/kunnanvaltuustonsa. Jokainen kaupunginosa on edelleen jaettu naapurustoihin, joita hallinnoivat paikallisvaalien yhteydessä valitut virkamiehet (muhtar).

Istanbulin ja Ankaran pormestareiden paikkojen menettäminen on harmittava imagotappio presidentti Erdoğanin johtamalle, islamilaisiin arvoihin nojaavalle AKP:lle (Adalet ve Kalkınma Partisi). Silti AKP on paikallisvaalienkin jälkeen tiukasti kiinni vallan kahvassa turkkilaisessa kunnallispolitiikassa. ”Erdoğanin karvasta tappiota” kuuluttavat uutisotsikomme kertovat enemmän toimittajan toiveajattelusta kuin Turkin poliittisesta tilanteesta.

Vaikka suomalaisessa mediassa on uutisoitu, että AKP hävisi Istanbulissa, todellisuudessa AKP voitti 24:ssä 39:stä kaupunginosasta. AKP:n poliittinen päähaastaja CHP  (Cumhuriyet Halk Partisi) voitti 14 kaupunginosassa ja yksi kaupungin osa meni MHP:lle (Milliyetçi Hareket Partisi). Edellisissä paikallisvaaleissa vuonna 2014 AKP voitti 25 kaupunginosassa eli sunnuntain vaaleissa AKP menetti Istanbulissa vain yhden kaupunginosan. Tämäkin menetettiin MHP:lle, joka oli vaaliliitossa AKP:n kanssa. Sunnuntaina CHP:n voittamien kaupunginosien määrä oli sama kuin vuonna 2014. Näin ollen CHP:n voitto pormestarikisassa ei välttämättä juurikaan näy Istanbulin useimpien kaupunginosien katukuvissa. Esimerkiksi turistien hyvin tuntema Beyoğlun alue, jolla on myös merkittävä imagollinen arvo, pysyi edelleen AKP:n hallinnassa.

Kun tarkastellaan koko maan tulosta, AKP:n äänimäärä riitti sunnuntaina 44,32 prosentin kannatukseen. Kannatus oli laskenut vuoden 2014 paikallisvaaleista 1,1 prosenttiyksikköä. AKP voitti sunnuntaina 537 kunnassa, joka on 22 kuntaa vähemmän kuin vuonna 2014. AKP:n tulokseen kuitenkin vaikutti vaaliliitto MHP:n kanssa. Yhdessä MHP:n kanssa AKP keräsi äänistä 51,62% ja voitti kaikkiaan 682 kunnassa.  CHP:n ja uuden IYI puolueen vaaliliitto keräsi 37,56% äänistä. Äänet riittivät vaalivoittoon 208:ssa kunnassa. 

CHP:n oma kannatus oli sunnuntaina  30,11%. Se parani vuoden 2014 paikallisvaaleista 3,5%. CHP:tä voi näin ollen pitää vaalivoittajana ja puolueen menestys voidaan katsoa kansan AKP:lle ja presidentti Erdoğnille antamana pienenä näpäytyksenä. Toisaalta on huomattava, että CHP:n hyvä tulos ei välttämättä johdu puolueen onnistuneesta politiikasta ja kyvystä haastaa AKP. Pikemminkin näyttää siltä, että MHP:n kriisi ja jakaantuminen ja erilaisten syytösten myötä ahtaalle joutuneen, erityisesti kurdialueilta suosiota keränneen HDP:n (Halkların Demokratik Partisi) vaikeudet satoivat näissä vaaleissa CHP:n laariin. 

Vaikka AKP:n kannatus laski hieman vuoden 2014 paikallisvaaleista, kokonaiskannatus kuitenkin nousi 1,76% vuoden 2018 parlamenttivaaleihin verrattuna. Sunnuntain vaalitulos ei siis kerro AKP:n kannattajien laajasta pettymyksestä AKP:n edustamiin islamilaisiin arvoihin tai AKP:n ajamaan politiikkaan. Vaalituloksen perusteella AKP:n kannatus on edelleen vakaa ja vahva.  Vaalitulos ei myöskään ollut kemalistinen ”jytky” eikä myöskään liberaalin Turkin murskavoitto. CHP:n onnistuminen vaaleissa luo toki uskoa AKP:n haastajille siitä, että peli ei ole vielä menetetty. Päämäärätietoisella poliittisella työllä (ja tällä kertaa myös hyvällä onnella) on mahdollista onnistua. Mikäli Istanbulin pormestarin vaalien vaalitulosta ei jälkeenpäin käännetä kepulikonstein AKP:n hyväksi, lisää vaalitulos myös luottamusta Turkin vaalijärjestelmää kohtaan. Näyttää siltä, että vaalivilppisyytöksistä ja mediasensuurista huolimatta äänestämällä voi vaikuttaa myös Turkissa.

Jos sunnuntaisen vaalituloksen pohjalta haluaa ennustaa Turkin tulevaisuutta, kannattaa mielestäni kiinnittää huomiota MHP:n tilanteeseen. MHP on perinteisesti ollut voimakkaasti nationalistinen puolue. MHP:n kannattajat ovat ammentaneet nationalisminsa kahdesta lähteestä, jotka ovat kemalismi ja "turkkilainen islam". Vaikka Turkki on kohta liki 100 vuotta harjoitellut islamin ja kemalismin periaatteista nousevan sekulaarin valtion yhteen sovittamista, kahden erilaisen maailmankuvan välisestä jännitteestä ei ole päästy eroon. MHP:ssä jännite purkautui vuoden 2017 kansanäänestyksen yhteydessä, jolloin MHP:n johto päätti asettua AKP:n kannalle suututtaen päätöksellään puolueen kemalistisemman siiven. Linjaristiriidat johtivat puolueen hajaannukseen ja İYİ-puolueen perustamiseen. 

Sunnuntain vaaleissa  İYİ-puolue muodosti vaaliliiton CHP:n kanssa. Vaikka  İYİ-puolueen kannatus jäi vain 7,45 prosenttiin, se loi kuitenkin pienen toivonkipinän Turkin poliittisessa kentässä mahdollisesti tapahtuvista muutoksista. Aika näyttää pystyykö İYİ-puolue luomaan uusia Turkin kansaa laajemmin vetoavia avauksia vai jääkö se CHP:n ohella voimattomana räksyttämään AKP:n karavaanin kulkiessa eteenpäin.

Kun vielä vuoden 2014 kunnallisvaaleissa MHP keräsi 15,21% äänistä, nyt äänisaalis jäi vain 7,31 prosenttiin. Kriisinsä myötä MHP on menettämässä asemansa, joka on mahdollistanut lehmänkauppojen käymisen sekä CHP:n että AKP:n suuntaan tilanteissa, joissa AKP ei ole onnistunut saamaan yli 50% äänistä. Mielenkiintoinen kysymys on, millaista Turkkia MHP tavoittelee, kun kemalistinen siipi on siirtynyt İYİ-puolueeseen. 

Oletukseni on, että MHP tulee jatkossa entistä enemmän korostamaan turkkilaisuuden ja islamin yhteyttä Aydınlar Oçağı liikkeen ideologien hengessä.  Tällainen lähestymistapa poikkeaa panislamilaisesta ajattelusta, jossa korostuu kaikkien muslimien globaali yhteys. Niin sanotussa "turkkilaisuuden ja islamin synteesissä" turkkilaiset nähdään eräänlaisena "Jumalan valittuna kansana".

AKP:n harjoittaman poliittisen islamin ideologinen kehto löytyy Nakşibendi saarnaaja Mehmet Zahid Kotkun (1897-1980) johtamasta İskenderpaşan moskeijayhteisöstä Istanbulin Fatihista. Sieltä haki vaikutteita myös  esimerkiksi turkkilaisen poliittisen islamin uranuurtaja Necmettin Erbakan (1926-2011). Edeltäjiltään oppinsa saaneen Erdoğaninkin poliittiseen islamiin on kuulunut panislamilainen puhetapa, jossa ihannoidaan Osmani-valtakunnan kulta-aikoja ja korostetaan ylikansallista muslimien yhteyttä. Toisaalta Erdoğan on tarvittaessa ottanut käyttöönsä myös nationalistisen, turkkilaisuuden ja islamin synteesiä korostavan, puheenparren. Tämä puhetapa astuu kuvaan erityisesti silloin, kun keskustelu kääntyy vaikeuksiin Kaakkois-Turkissa ja tapahtumiin, joiden voidaan tulkita uhkaavan Turkin valtion jakamattomuutta. 

Oma arvaukseni on, että  pidemmällä aikajänteellä AKP:n johtama Turkki tulee edelleen ideologisesti tasapainoilemaan islamilaista maailmaa syleilevien panislamilaisten ajatusten ja toisaalta sisäänpäin kääntyvän nationalistisen, turkkilaista islamia korostavan ajattelun välillä. Mikäli AKP painottaa jälkimmäistä, se saa jäljelle jääneen MHP:n tuen ja on tämän myötä entistä vahvemmassa asemassa suhteessa poliittisiin vastustajiinsa. 

Sunnuntaisissa paikallisvaaleissa Turkin sekulaari väestönosa onnistui muistuttamaan olemassaolostaan, mutta vaalitulos ei kuitenkaan luo odotuksia suuremmista muutoksista Turkin poliittisessa kentässä. MHP:n hajoamisen myötä syntynyt sisäpoliittinen tilanne, uhkakuvat etelärajalla ja kireät suhteet länsimaihin kielivät siitä, että jatkossa näemme entistäkin sisäänpäin kääntyneemmän, turkkilaista nationalismia korostavan ja islamilaisemman Turkin. 

Turkin paikallisvaaleja kommentoineet toimittajat listaavat yleensä AKP:n ”vaalitappion” syyksi haasteet Turkin taloudessa. On toki selvää, että talous jossain määrin vaikuttaa vaaleihin. Ajattelen, että talouden vaikutus yksilön äänestyskäyttäytymiseen ei kuitenkaan Turkissa ole niin ilmeinen, kuin se on esimerkiksi Suomessa. Lähi-idässä ihmisen turvallisuudentunne ei perustu luotettaviin instituutioihin vaan hyödyllisiin ihmissuhdeverkostoihin. Yhteisöllisessä kulttuurissa yksilön asema yhteisössä vaikuttaa ratkaisevasti myös äänestyskäyttäytymiseen. Jonkin puolueen esittämän, Turkin taloudelle hyödyllisen talouspoliittisen linjauksen puolesta liputtaminen ei välttämättä ole taloudellisesti kannattavaa yksilötasolla, jos on hattu kourassa anomassa lausuntoa sosiaaliavustusta varten naapurustoa hallinnoivan, eri puoluetta kannattavan muhtarin toimistossa.

Twitter-keskustelussa ilmeisesti liian "länsimaisiin" ajatuksiini suivaantunut turkkilainen keskustelukumppanini totesi keskustelumme päätteeksi: "Olimme kerran vallassa emmekä kohdelleet silloin ketään kaltoin. Tulemme jälleen ja tuomme maailmaan taas järjestyksen.” Tätä odotellessa on ihan mukava keskittyä seuraamaan eduskuntavaaleja Suomessa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat