Aloittiko Helsingin yliopisto imaamikoulutuksen?

Helsingin yliopiston ilmoitus (23.7.) islamilaisen teologian tutkimusalan perustamisesta on herättänyt kipakkaa keskustelua. Joku näkee hankkeen hienona mahdollisuutena islamilaisen maailmankatsomuksen syvällisempään ymmärtämiseen. Toinen kokee avauksen askeleena Suomen islamisaatiossa ja ihmettelee, miksi sitä on edistettävä verovaroin. Moni keskustelua seuraava on vasta muodostamassa mielipidettään. Myös minulta on kysytty, onko kyseessä lopulta hyvä vai huono asia. Islamilaista teologista koulutusta hieman tutkineena ja pohtineena summaan muutaman näkökulman asiaan liittyen.

Islamin tutkimus yliopistossa ei ole uusi asia. Helsingin yliopistossa islamiin liittyvää tutkimusta ja koulutusta on tarjottu humanistisessa tiedekunnassa jo pitkään. Islamin teologian opetustehtävän avaaminen teologiseen tiedekuntaa ja pyrkimys islamilaisen teologian kandidaatin opetusohjelman rakentamiseen on sen sijaan Suomen kontekstissa uusi avaus. Kun Suomen evankelisluterilainen kirkko edellyttää pastoreiltaan yliopistossa hankittua teologikoulutusta, on luonnollista, että siellä täällä kysellään, onko islamilaisen teologian kandidaatin opetusohjelma nähtävä vastaavana yliopistollisena imaamikoulutuksena.

Teologisen tiedekunnan dekaani Antti Räsänen MTV:n uutisten (22.7.) mukaan muistuttaa, että hänen tiedekuntansa ei ole pappienkoulutuslaitos. Räsäsen mukaan teologinen tiedekunta ei ole olemassa kirkkoa, vaan tiedettä varten. Räsänen lausunnosta voi päätellä, että yliopiston näkökulmasta myöskään islamilaisen teologian opetuksen tavoite ei ole valmistaa imaameja islamilaisille uskonyhteisöille. Yliopisto ei vastaa eikä ilmeisesti liiemmin piittaa siitä, jos joku islamilainen yhteisö asettaa imaameilleen kriteeriksi suomalaisessa yliopistossa hankitun islamilaisen teologian kandidaatin tutkinnon.

Voisiko yliopistossa saatu islamilaisen teologian koulutus kuitenkin pätevöittää opiskelijan imaamiksi? Ennen tähän kysymykseen vastaamista on määriteltävä, mitä tarkoitetaan imaamilla. Miellän kirjoituksessani imaamin henkilöksi, jonka tehtävä on johtaa islamilaisen uskonyhteisön jumalanpalvelustoimintaa ja opetuksellaan ja esimerkillään ohjata yhteisöä islamilaiseen oppiin ja laintulkintoihin liittyvissä kysymyksissä.

Islamilaisten opintojen sisällyttämistä osaksi teologisten tiedekuntien toimintaa on kokeiltu useissa eurooppalaisissa yliopistoissa. Ensimmäisten kokeilujen yhteydessä haaveiltiin, että koulutuksellinen yhteistyö sekluaarien yliopistojen ja maassa toimivien islamilaisten uskonyhteisöjen välillä tuottaisi länsimaiseen moderniin elämänmuotoon hyvin sopeutuneita imaameja, jotka yhteisöissään ehkäisisivät radikalisoitumista ja edistäisivät muslimimaahanmuuttajien integraatiota osaksi läntistä sekulaaria yhteiskuntaa. Kokeilujen myötä huomattiin, että läntisen yliopistokoulutuksen saaneet islamilaiset teologit eivät kelvanneet imaameiksi islamilaisille uskonyhteisöille, jotka suhtautuivat epäluuloisesti sekulaarissa yliopistossa annettavaa islamilaiseen koulutukseen. Ymmärrykseni mukaan myös Suomessa monen asian tulisi merkittävästi muuttua, jotta yliopistollinen islamilaisen teologian koulutus vastaisi maassa asuvien muslmiyhteisöjen imaamikoulutukselle asettamia odotuksia. Esitän kolme näkökohtaa, jotka tukevat tätä ajatusta.

Ensimmäisen yliopistollisen imaamikoulutuksen ongelmakohdan dekaani Antti Räsänen tiivistää MTV-uutisten haastattelussa sanoessaan, että tutkimusmaailma on uskonnollisesti sitoutumaton ja neutraali. Vaikka humanistisen ja teologisen tieteenalan neutraaliudesta ja varsinkin maailmankatsomuksellisesta sitoutumattomuudesta voi olla montaa mieltä, selvää on, että länsimainen tiedeyhteisö ja islamilainen uskonyhteisö pääsääntöisesti edustavat hyvin erilaisia käsityksiä todellisuudesta. Islamilaisen teologian lehtoriksi valittu tohtori Mulki Al-Sharmani kertoo yliopiston tiedotteessa, että opintojen ja tutkimuksen tavoitteena on moniulotteinen ymmärrys sekä islamin teksteistä että käytännön islamista. Islamilaisten tekstien ja käytäntöjen tutkiminen tieteellisin metodein johtaa väistämättä islamin klassisten lähteiden uskottavuuden, niistä tehtyjen tulkintojen ja perinteisen islamilaisen historiankirjoituksen kyseenalaistamiseen. Muslimiteologi, joka kyseenalaistaa islamin suuret kertomukset, ei herätä luottamusta islamilaisissa uskonyhteisöissä. Pahimmassa tapauksessa hänet todetaan vääräoppiseksi ja uskottomaksi. Yliopiston tiedotteen mukaan alkaviin opintoihin kuuluu muunmuassa lehtori Al-Sharmanin vetämä kurssi, jossa perehdytään musliminaistutkijoiden hermeneuttiseen tutkimukseen, joka kyseenlaistaa islamilaisessa perinteessä hallitsevat patriarkaaliset tulkinnat. Vaikka imaamin tehtävistä haaveileva teologian opiskelija onnistuisi säilyttämään uskottavuutensa islamilaisen maailmankuvan ja länsimaisen tieteen välisessä jännitteessä, tietämystä islamilaisesta feministisestä hermeneutiikkasta tuskin pidetään kovin tärkeänä meriittinä valittaessa saarnajia usein varsin konservatiivisten islamilaisen uskonyhteisöjen perjantaisiin rukoushetkiin. "Islamilaisia patriarkaalisia rakenteita" saa myös ravistella aika kovasti ennen kuin naisimaamit nousevat marginaaleista saarnastuoleihin.

Toinen syy, miksi teologinen yliopistokoulutus ei pätevöitä imaamiksi, liittyy imaamin toimenkuvaan. Dekaani Räsänen toteaa samaisessa MTV-uutisten haastattelussa, että yliopisto pyrkii neutraaliuteen. Työtään tekevä imaami ei voi kuitenkaan olla neutraali, vaan hänen on toimessaan otettava kantaa erilaisiin tapoihin tulkita Koraania ja profeetan sunnaa. Imaamin tulee pystyä tulkitsemaan islamin pyhiä lähteitä jonkin tulkintaperinteen mukaisesti ja samalla yhteisöään tyydyttävällä tavalla. Tällaiseen ei valmista neutraali yliopistokoulutus, vaan koulutuksen tulisi olla tunnustuksellista. Imaami ei ole yhteisössään vain uskonnollisia lausuntoja jakava tietopankki, vaan hän tomii tehtävässään todellisuuden keskellä, jossa synnytään ja kasvetaan, opitaan, iloitaan, surraan, voitetaan, hävitään ja lopulta kuollaan. Islamissa keskeinen perususkomus on oppi viimeisestä tuomiosta. Viime kädessä imaamin tehtävä on kertoa yhteisölleen, mitä Jumala islamin mukaan vaatii tässä elämässä, ja mikä muslimia odottaa tuonpuoleisessa. Neutraalilla yliopistokoulutuksella on kovin vähän annettavaa imaamille näissä kysymyksissä.

Kolmas yliopistollisen imaamikoulutuksen toteutumista vaikeuttava tekijä on muslimiväestön hajanaisuus ja erimielisyys. Maassamme asuvat muslimit ovat pääasiassa maahanmuuttajataustaisia. He tulevat lukuisista erilaisista kulttuurisista, etnisistä, uskonnollisista ja sosiologisista taustoista. Suomessa, samoin kuin Keski-Euroopassa, on huomattu, että valtiollisten toimijoiden on kovin vaikea löytää keskustelukumppania, joka edustaisi laajemmin maassa asuvaa muslimiyhteisöä. Teologikoulutus, jonka tavoitteena on valmistaa uskonnollisia johtajia tietylle yhteisölle, tulisi rakentaa yhteisön omasta itseymmärryksestä käsin. Jos yhteisöllä ei ole voimaa oman teologisen itseymmärryksensä rakentamiseen ja ylläpitämiseen, se on vaikutuksille altis. Todennäköisempää on, että pienet hajanaiset islamilaiset yhteisöt turvautuvat oman uskonnollisen identiteettinsä ja teologisen ymmärryksensä rakentamisessa jäseniensä lähtömaissa vaikuttaviin oppineisiin tai Muslimiveljeskunnan kaltaisiin kansainvälisiin toimijoihin mielummin kuin ei-islamilaiseen valtiovaltaan ja epäluuloja herättävään länsimaiseen sekulaariin yliopistoon.

Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa tapahtuva islamilainen teologinen koulutus ei siis ole yliopistollinen imaamikoulu. Sen sijaan teologisessa tiedekunnassa jatkossa vahvistuva islamin tutkimus voi avata uusia mielenkiintoisia näkökulmia ja keskusteluja islamiin liittyen. Mahdollinen pieni kisailu humanistisen ja teologisen tiedekunnan välillä ja eri tiedekunnissa vaikuttavat erilaiset paradigmaattiset lähtökohdat ja tutkimusmetodiset painotukset voivat parhaimmillaan rikastuttaa suomalaista islamtutkimusta. Mielenkiinnolla odotan koulutusohjelman puitteissa valmistuvia uusia tutkimuksia ja sitä, kuinka näissä uusissa tutkimuksissa teologisessa tiedekunnassa käytössä olevia moderneja hermeneuttisia metodeja sovelletaan klassisiin islamilaisiin teksteihin. Tutkimukselle, jossa islamia lähestytään sosiologisten näkökulmien sijaan myös teologisesta näkökulmista, on suomalaisen islamtutkimuksen kentässä tilausta. Paljon yhteiskuntamme tilasta tulee kertomaan se, millaista julkisuutta konservatiivisia islamilaisia käsityksiä haastavat tutkimustulokset saavat ja kuinka ne otetaan vastaan maamme muslimiyhteisöissä.

KariVitikainen

Pitkään Lähi-idässä vaikuttanut islamiin perehtynyt kasvatustieteiden tohtori, jota kiinnostaa kaikenlaiset maailmankatsomusten kohtaamisiin liittyvät kysymykset.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu