Aloittiko Helsingin yliopisto imaamikoulutuksen?
Helsingin yliopiston ilmoitus (23.7.) islamilaisen teologian tutkimusalan perustamisesta on herättänyt kipakkaa keskustelua. Joku näkee hankkeen hienona mahdollisuutena islamilaisen maailmankatsomuksen syvällisempään ymmärtämiseen. Toinen kokee avauksen askeleena Suomen islamisaatiossa ja ihmettelee, miksi sitä on edistettävä verovaroin. Moni keskustelua seuraava on vasta muodostamassa mielipidettään. Myös minulta on kysytty, onko kyseessä lopulta hyvä vai huono asia. Islamilaista teologista koulutusta hieman tutkineena ja pohtineena summaan muutaman näkökulman asiaan liittyen.
Islamin tutkimus yliopistossa ei ole uusi asia. Helsingin yliopistossa islamiin liittyvää tutkimusta ja koulutusta on tarjottu humanistisessa tiedekunnassa jo pitkään. Islamin teologian opetustehtävän avaaminen teologiseen tiedekuntaa ja pyrkimys islamilaisen teologian kandidaatin opetusohjelman rakentamiseen on sen sijaan Suomen kontekstissa uusi avaus. Kun Suomen evankelisluterilainen kirkko edellyttää pastoreiltaan yliopistossa hankittua teologikoulutusta, on luonnollista, että siellä täällä kysellään, onko islamilaisen teologian kandidaatin opetusohjelma nähtävä vastaavana yliopistollisena imaamikoulutuksena.
Teologisen tiedekunnan dekaani Antti Räsänen MTV:n uutisten (22.7.) mukaan muistuttaa, että hänen tiedekuntansa ei ole pappienkoulutuslaitos. Räsäsen mukaan teologinen tiedekunta ei ole olemassa kirkkoa, vaan tiedettä varten. Räsänen lausunnosta voi päätellä, että yliopiston näkökulmasta myöskään islamilaisen teologian opetuksen tavoite ei ole valmistaa imaameja islamilaisille uskonyhteisöille. Yliopisto ei vastaa eikä ilmeisesti liiemmin piittaa siitä, jos joku islamilainen yhteisö asettaa imaameilleen kriteeriksi suomalaisessa yliopistossa hankitun islamilaisen teologian kandidaatin tutkinnon.
Voisiko yliopistossa saatu islamilaisen teologian koulutus kuitenkin pätevöittää opiskelijan imaamiksi? Ennen tähän kysymykseen vastaamista on määriteltävä, mitä tarkoitetaan imaamilla. Miellän kirjoituksessani imaamin henkilöksi, jonka tehtävä on johtaa islamilaisen uskonyhteisön jumalanpalvelustoimintaa ja opetuksellaan ja esimerkillään ohjata yhteisöä islamilaiseen oppiin ja laintulkintoihin liittyvissä kysymyksissä.
Islamilaisten opintojen sisällyttämistä osaksi teologisten tiedekuntien toimintaa on kokeiltu useissa eurooppalaisissa yliopistoissa. Ensimmäisten kokeilujen yhteydessä haaveiltiin, että koulutuksellinen yhteistyö sekluaarien yliopistojen ja maassa toimivien islamilaisten uskonyhteisöjen välillä tuottaisi länsimaiseen moderniin elämänmuotoon hyvin sopeutuneita imaameja, jotka yhteisöissään ehkäisisivät radikalisoitumista ja edistäisivät muslimimaahanmuuttajien integraatiota osaksi läntistä sekulaaria yhteiskuntaa. Kokeilujen myötä huomattiin, että läntisen yliopistokoulutuksen saaneet islamilaiset teologit eivät kelvanneet imaameiksi islamilaisille uskonyhteisöille, jotka suhtautuivat epäluuloisesti sekulaarissa yliopistossa annettavaa islamilaiseen koulutukseen. Ymmärrykseni mukaan myös Suomessa monen asian tulisi merkittävästi muuttua, jotta yliopistollinen islamilaisen teologian koulutus vastaisi maassa asuvien muslmiyhteisöjen imaamikoulutukselle asettamia odotuksia. Esitän kolme näkökohtaa, jotka tukevat tätä ajatusta.
Ensimmäisen yliopistollisen imaamikoulutuksen ongelmakohdan dekaani Antti Räsänen tiivistää MTV-uutisten haastattelussa sanoessaan, että tutkimusmaailma on uskonnollisesti sitoutumaton ja neutraali. Vaikka humanistisen ja teologisen tieteenalan neutraaliudesta ja varsinkin maailmankatsomuksellisesta sitoutumattomuudesta voi olla montaa mieltä, selvää on, että länsimainen tiedeyhteisö ja islamilainen uskonyhteisö pääsääntöisesti edustavat hyvin erilaisia käsityksiä todellisuudesta. Islamilaisen teologian lehtoriksi valittu tohtori Mulki Al-Sharmani kertoo yliopiston tiedotteessa, että opintojen ja tutkimuksen tavoitteena on moniulotteinen ymmärrys sekä islamin teksteistä että käytännön islamista. Islamilaisten tekstien ja käytäntöjen tutkiminen tieteellisin metodein johtaa väistämättä islamin klassisten lähteiden uskottavuuden, niistä tehtyjen tulkintojen ja perinteisen islamilaisen historiankirjoituksen kyseenalaistamiseen. Muslimiteologi, joka kyseenalaistaa islamin suuret kertomukset, ei herätä luottamusta islamilaisissa uskonyhteisöissä. Pahimmassa tapauksessa hänet todetaan vääräoppiseksi ja uskottomaksi. Yliopiston tiedotteen mukaan alkaviin opintoihin kuuluu muunmuassa lehtori Al-Sharmanin vetämä kurssi, jossa perehdytään musliminaistutkijoiden hermeneuttiseen tutkimukseen, joka kyseenlaistaa islamilaisessa perinteessä hallitsevat patriarkaaliset tulkinnat. Vaikka imaamin tehtävistä haaveileva teologian opiskelija onnistuisi säilyttämään uskottavuutensa islamilaisen maailmankuvan ja länsimaisen tieteen välisessä jännitteessä, tietämystä islamilaisesta feministisestä hermeneutiikkasta tuskin pidetään kovin tärkeänä meriittinä valittaessa saarnajia usein varsin konservatiivisten islamilaisen uskonyhteisöjen perjantaisiin rukoushetkiin. "Islamilaisia patriarkaalisia rakenteita" saa myös ravistella aika kovasti ennen kuin naisimaamit nousevat marginaaleista saarnastuoleihin.
Toinen syy, miksi teologinen yliopistokoulutus ei pätevöitä imaamiksi, liittyy imaamin toimenkuvaan. Dekaani Räsänen toteaa samaisessa MTV-uutisten haastattelussa, että yliopisto pyrkii neutraaliuteen. Työtään tekevä imaami ei voi kuitenkaan olla neutraali, vaan hänen on toimessaan otettava kantaa erilaisiin tapoihin tulkita Koraania ja profeetan sunnaa. Imaamin tulee pystyä tulkitsemaan islamin pyhiä lähteitä jonkin tulkintaperinteen mukaisesti ja samalla yhteisöään tyydyttävällä tavalla. Tällaiseen ei valmista neutraali yliopistokoulutus, vaan koulutuksen tulisi olla tunnustuksellista. Imaami ei ole yhteisössään vain uskonnollisia lausuntoja jakava tietopankki, vaan hän tomii tehtävässään todellisuuden keskellä, jossa synnytään ja kasvetaan, opitaan, iloitaan, surraan, voitetaan, hävitään ja lopulta kuollaan. Islamissa keskeinen perususkomus on oppi viimeisestä tuomiosta. Viime kädessä imaamin tehtävä on kertoa yhteisölleen, mitä Jumala islamin mukaan vaatii tässä elämässä, ja mikä muslimia odottaa tuonpuoleisessa. Neutraalilla yliopistokoulutuksella on kovin vähän annettavaa imaamille näissä kysymyksissä.
Kolmas yliopistollisen imaamikoulutuksen toteutumista vaikeuttava tekijä on muslimiväestön hajanaisuus ja erimielisyys. Maassamme asuvat muslimit ovat pääasiassa maahanmuuttajataustaisia. He tulevat lukuisista erilaisista kulttuurisista, etnisistä, uskonnollisista ja sosiologisista taustoista. Suomessa, samoin kuin Keski-Euroopassa, on huomattu, että valtiollisten toimijoiden on kovin vaikea löytää keskustelukumppania, joka edustaisi laajemmin maassa asuvaa muslimiyhteisöä. Teologikoulutus, jonka tavoitteena on valmistaa uskonnollisia johtajia tietylle yhteisölle, tulisi rakentaa yhteisön omasta itseymmärryksestä käsin. Jos yhteisöllä ei ole voimaa oman teologisen itseymmärryksensä rakentamiseen ja ylläpitämiseen, se on vaikutuksille altis. Todennäköisempää on, että pienet hajanaiset islamilaiset yhteisöt turvautuvat oman uskonnollisen identiteettinsä ja teologisen ymmärryksensä rakentamisessa jäseniensä lähtömaissa vaikuttaviin oppineisiin tai Muslimiveljeskunnan kaltaisiin kansainvälisiin toimijoihin mielummin kuin ei-islamilaiseen valtiovaltaan ja epäluuloja herättävään länsimaiseen sekulaariin yliopistoon.
Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa tapahtuva islamilainen teologinen koulutus ei siis ole yliopistollinen imaamikoulu. Sen sijaan teologisessa tiedekunnassa jatkossa vahvistuva islamin tutkimus voi avata uusia mielenkiintoisia näkökulmia ja keskusteluja islamiin liittyen. Mahdollinen pieni kisailu humanistisen ja teologisen tiedekunnan välillä ja eri tiedekunnissa vaikuttavat erilaiset paradigmaattiset lähtökohdat ja tutkimusmetodiset painotukset voivat parhaimmillaan rikastuttaa suomalaista islamtutkimusta. Mielenkiinnolla odotan koulutusohjelman puitteissa valmistuvia uusia tutkimuksia ja sitä, kuinka näissä uusissa tutkimuksissa teologisessa tiedekunnassa käytössä olevia moderneja hermeneuttisia metodeja sovelletaan klassisiin islamilaisiin teksteihin. Tutkimukselle, jossa islamia lähestytään sosiologisten näkökulmien sijaan myös teologisesta näkökulmista, on suomalaisen islamtutkimuksen kentässä tilausta. Paljon yhteiskuntamme tilasta tulee kertomaan se, millaista julkisuutta konservatiivisia islamilaisia käsityksiä haastavat tutkimustulokset saavat ja kuinka ne otetaan vastaan maamme muslimiyhteisöissä.
Ongelmana on todellakin se, ettei islamissa ole mitään, jota voisi opettaa yliopistossa ja tuottaa täyspäisiä imaameja oppi-isiksi. Mielestäni kaikki teologiaan liittyvä opetus korkeakouluissa on tarpeetonta. Se sopii alan harrastajille.
Uskontojen tutkimus yhteiskunnan vaikuttajana on eri asia. Sitä voivat tutkia valtiotieteilijät, sosiologit ja lakitieteilijät.
Ilmoita asiaton viesti
Uskontotieteessä elää vahvana myös sellainen käsitys, että uskontoa ei voi tutkia ja ymmärtää neutraalisti ulkoapäin, vaan ilmiön todellinen ymmärtäminen edellyttää heittäytymistä ilmiön sisälle. Karrikoiden sanottuna tämä tarkoittaa sitä, että ehkä itsekin uskonnollinen tutkija, joka ymmärtää uskonnon olemusta, kieltä ja toimintaa, voi tavoittaa tutkittavasta uskonnosta sellaisia tasoja, joita ei voi saavuttaa esimerkiksi sosiologian tai biologian tutkimusmenetelmillä. Joku aika sitten Canteburyn arkkipiispa Welby käytti vahvan puheenvuoron siitä, että kyetäksemme suitsimaan radikaalia uskonnollisuutta, sitä ei tule lähestyä vain sosiologisena ja turvallisuuspoliittisena asiana, vaan sitä tulee pyrkiä ymmärtämään myös teologisesti. Tästä näkökulmasta käsin islamin tutkimus myös teologisessa tiedekunnassa on perusteltua. Aika näyttää millaiseksi tutkimus muodostuu ja kuinka hyödyllistä se on islamin sydänmailla elävien muslimien ymmärtämisen kannalta. Vaarana on, että tutkimusta tehdään vain länsimaisen maailmankatsomuksellisen maiseman kuplassa, jolloin tutkimus ei kohtaa sitä todellisuutta, jossa suurin osa melkein kahdesta miljardista muslimista elää.
Ilmoita asiaton viesti
Onkohan meidän päättäjillä ollut virheellinen käsitys imaamien kouluttamisesta yliopistossa, sillä puhuttu on nimenomaan tuosta tavasta hoitaa imaamien koulutus ja hyväksyminen imaamisaarnaajana suomalaiseen yhteiskuntaan? Onhan tästä koulutuksesta näköjään keskusteltu politiikkojen taholla jo vuonna 2012. https://www.kotimaa24.fi/artikkeli/vain-essayah-ty…
Ja sitten vuonna 2015 onkin jo enemmän toteutuksen asteella, ei enää pelkkää puhetta. Onko jokaisen yhteisön aika kouluttaa itse omat teologinsa, vai voisiko akateeminen teologia olla eri katsomuksia yhteen sitova voima?
Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan dekaani Ismo Dunderberg pitää periaatteessa mahdollisena, että Suomessa laadittaisiin akateeminen, imaamin tehtävään valmistava koulutuslinja, joka vastaisi evankelisluterilaisen kirkon pappeuteen valmistavaa teologista koulutusta.
https://www.teologia.fi/ajankohtaista/1291-akateem…
On kestämätöntä, että tähän tutkimiseen käytetään verovaroja, eikä ne ohjaudu tarpeelliseen toimintaan. Vaikeaa on löytää esim. valvontakeinoa mitä imaamit saarnaavat ja miten ohjailevat muslmimeja Suomessakaan. Tanskassa on todettu ei-hyväksyttävää toimintaa. Paljastajana on ollut meilläkin esitetty tv-ohjelma.
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/02/02/ulkolinja…
Vuonna 2011 on Suomessa imaamina toimiva Anas Hajjari ollut yliopistossa opiskelun kannalla.
Saksalainen islamintutkija Mounir Azzaoui sanoi viikonloppuna YLE Uutisissa, että Suomen tulisi pyrkiä kouluttamaan muslimien moskeijoissa rukousta johtavat imaamit korkeakoulussa. Myös Suomen yhden suurimman moskeijan, Suomen islamilaisen yhdyskunnan imaamin Anas Hajjarin mukaan imaamien korkeakouluttaminen olisi tarpeen. https://yle.fi/uutiset/3-5322933
Siispä kyllä usko ja luottamus on suomalaisilla päättäjillä kova, että meillä voidaan yliopistossa kouluttaa imaamit tehtäviinsä.
Ilmoita asiaton viesti
Vaikka valtaapitävillä olisikin halua imaamien kouluttamiseen, törmätään kirjoituksessani mainitsemaani kolmeen ongelmakohtaan, jotka ovat aikalailla ylipääsemättömiä sen suhteen, että suomalaisessa yliopistossa voitaisiin lähitulevaisuudessa kouluttaa imaameja islamilaisten yhteisöjen tarpeisiin. Maailmalla tilanne on hieman toinen. Esimerkiksi Amerikassa on tunnustuksellisilla kirkkokunnilla omia yliopistojaan, joissa he voivat tarjota akateemista koulutusta papeilleen. Suomalaisessa systeemissä vielä jonkin verran näkyy kansankirkollinen asetelma, joka on nyt kovaa vauhtia rapistumassa. Tästä on hyvä esimerkki teologisen tiedekunnan nykyisen dekaanin, Räsäsen, lausunto siitä, että yliopisto ei ole pappiskoulutuslaitos. Jos suomalaisessa systeemissä halutaan kouluttaa imaameja islamilaisten yhteisöjen tarpeisiin, se saattaisi luontevammin onnistua opistotasolla, jossa ei ole vaatimusta tiedeyhteisölle kuuluvasta neutraaliudesta ja kriittisyydestä. Itse olen sitä mieltä, että koulutuksen järjestäminen tulee kuitenkin lähteä yhteisön omasta tarpeesta ja itseymmärryksestä.
Ilmoita asiaton viesti
Olen kommentissasi esittämästä ja ylipäänsä kirjoituksessa esittämästäsi kanssa samaa mieltä. Kirjotat kommentissasi ”Esimerkiksi Amerikassa on tunnustuksellisilla kirkkokunnilla omia yliopistojaan, joissa he voivat tarjota akateemista koulutusta papeilleen. Esimerkiksi Amerikassa on tunnustuksellisilla kirkkokunnilla omia yliopistojaan, joissa he voivat tarjota akateemista koulutusta papeilleen.”
On juurikin noin, että pitäisi olla oman uskonnollisen tunnustuksen omaava oppilaitos, eikä ”vääräuskoisten” järjestämä koulutus. En usko, että yhtään imaamia saadaan tällä alkavalla koulutuksella, sillä opiskelemaan tulevien määrä taitaa jäädä minimaaliseksi ja toiseksi ei koulutukseen suinkaan hakeudu henkilöt, jotka voisivat päästä moskeijoihin imameeksi. Tuskinpa edes hyväksyttäisiin. Tämä on oma vankka käsitykseni. Imaamien kouluttautuminen tulee islamin opin mukaan tapahtua omissa oppilaitoksissa kuten esität.
Sitten voidaan kysyä onko Suomen tarkoituksen mukaista järjestää erillistä tutkimusta islamista, sillä onhan tutkimusta suoritettu jo vaikka kuinka kauan ja saatavilla on tutkittua tietoa runsain mitoin. Itse katson budjetoidun rahan hukkaan heittamiseksi. Tuolle rahalle olisi parempaakin käyttöä.
Ilmoita asiaton viesti
Totta, islamtutkimusta on tehty maailmalla paljon. Ongelma näyttää olevan siinä, että tutkimustuloksia ei oikein saada laajempaan tietoisuuteen ja siksi ne hyvin vähän vaikuttavat yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Osaltaan tämä johtunee siitä, että tutkimukset käsittelevät usein niin triviaaleja aiheita ja ammattitutkijat ovat varovaisia yleistyksien kanssa. Mielenkiintoinen keskustelu käytiin Atte Kalevan, Jihad ja terrori, kirjan ympärillä. Ammattitutkijoita selvästi harmitti, että joku Lähi-idän tutkimuksen laitoksen ulkopuolelta onnistui saamaan ”helposti” paljon julkisuutta kirjalla, joka oli, kuten Kaleva itsekin sanoo, yleistajuinen esitys asiasta. Koska Kaleva onnistui kirjansa ja myös itsensä markkinoinnissa, hänen vaikutuksensa yhteiskunnallisessa keskustelussa on merkittävä. Lopultahan kyse Kalevan kirjassa oli kuitenkin olemassa olevan kirjallisuuden referaatista eikä johonkin tiettyyn aineistoon pohjautuva tutkimustyöstä. Referoinnissa ei tietenkään ole mitään pahaa, vaan hienoa, että Kaleva sai kirjoitettua yleistajuisen esityksen islamilaisesta terrorismista. Sen sijaan elämäntyönsä Lähi-idän tutkimuksen parissa tehneistä tutkijoista kuullaan julkisuudessa valitettavan harvoin. Tutkimuksista ei ole hirveästi yhteiskunnallista hyötyä, jos niistä ei kukaan tiedä. Yliopistojen pitäisi kohdentaa varojaan myös julkaisuihin, jotka kokoaisivat yhteen ja kansantajuistaisivat tutkimustuloksia, jolloin tutkimustulokset enemmän hyödyttäisivät yhteiskunnallista keskustelua ja päätöksentekoa. Nykymaailmassa informaatiota on valtavasti. ”Totuudeksi” näyttää tulevan se tieto, joka saa eniten julkisuutta.
Ilmoita asiaton viesti
Koraanin tieteellinen tutkimus on vasta alkutekijöissään ja varmasti kiinnostava ala. Yliopisto on kuitenkin enemmän kiinnostunut islamin tutkimuksen suuntaamisesta fenomenologian ja naistutkimuksen suuntaan eli pienten haastattelujen tekemiseen eri aiheista.
Ilmoita asiaton viesti
Näin voi tosiaan ajatella yliopiston tiedotteen perusteella. Toisaalta tiedotteessa mainittiin tekstitutkimus, jota voi toki tehdä monella tavalla. Lehtori Mulki Al-Sharmani näyttäisi olevan asiantuntija juuri noilla mainitsemillasi alueilla. Toivoisin, että teologisessa innostuttaisiin tekstianalyyseistä, jossa syvennyttäisiin ajan kristillisen kontekstin ja kielen vaikutuksen pohtimiseen osana Koraanin syntyhistoriaa. Tällaista tutkimusta edustaa Christoph Luxenbergin tutkimus, joka on varsin mielenkiintoinen. Christoph Luxenberg toimii salanimellä, koska uskoo julkaistujen tutkimustulosten asettavan hänet alttiiksi väkivaltaisille reaktioille. Luxenbergin tutkimus , jossa hän tutkii Koraanin kieltä aramean kieltä avuksi käyttäen, kyseenalaistaa joitakin keskeisiä Koraanin totuuksia. Toki myös Luxenbergin tutkimusta on kritisoitu, kuten pitääkin. Vaikka islamin historiankirjoitus (ainakin tutkimissani turkkilaisissa imaamikoulujen oppikirjoissa) kieltää kristillisen vaikutuksen Koraanin teksteissä, jo Koraanin sisältö mielestäni kertoo väistämättä siitä, että tällaista vaikutusta on ollut.
Ilmoita asiaton viesti